5.5.2017

RAOS Project osallistui Suurhankeinfoon Raahessa

Suurhankeinfo antoi jälleen kerran laajan kattauksen Pohjois-Pohjanmaan teollisuuden kehityksestä. Päivä alkoi kiertoajelulla Raahesta Hanhikiven niemelle, jonka jälkeen saimme kuulla mielenkiintoisia luentoja mm. SSAB:n, Fennovoiman ja AS Mare Ehituksen edustajien taholta. Uutena lisänä oli matchmaking-tilaisuus, jossa yritysten edustajilla oli lähemmin aikaa keskustella päivän polttavista asioista. Hyvänä lisänä toimivat pikahaastattelut päivän kokemuksista, jossa myös RAOS Projectin työmaajohtajalla Rainer Goehringilla oli mahdollisuus kertoa kokemuksistaan Hanhikivi 1 -hankkeesta sekä kotiutumisesta Pyhäjoelle. Kaiken kaikkiaan Suurhankeinfo keräsi paikalle yli 180 henkilöä. Osallistujamääräkin kertoo siitä että aihe kiinnostaa ja tarvetta tämän kaltaisiin tilaisuuksiin on.