3.12.2018

Venäjä ja Argentiina laajentavat yhteistyötä ydinvoiman rauhanomaisessa käytössä

Holdingyhtiö Atomenergomashin (AEM) on tulevien vuosien aikana moninkertaistettava ydinteollisuuden ja muiden uusien liikesuuntausten tuotantokapasiteettiaan ja palkattava 2500 uutta asiantuntijaa. Yhtiön vuoden 2018 tuloksista ja tulevaisuuden suunnitelmista kertoo toimitusjohtaja Andrei Nikipelov.
Mitä tapahtumia ja saavutuksia nostaisit esille tältä vuodelta?
— Joulukuu ei ole vielä päättynyt ja on aikaista antaa lopullisia lausuntoja, mutta minulla on hyvä vaikutelma kuluneesta vuodesta. Selviydymme loistavasti yhtiömme päätehtävästä, eli koneiston toimituksesta asiakkaille sovituissa määräajoissa. Alkuvuodesta toimitimme viimeiset laitteet Valko-Venäjän ydinvoimalaitokseen. Jokin aika sitten toimitimme tärkeää reaktorilaitteistoa intialaisen Koodankulamin kolmosyksikköä varten sekä lämmönvaihtolaitteistoa laitoksen nelosyksikön konesaliin. Viimeistelemme sinne myös pian toimitettavien höyrystinten ja kiertopumppurakenteiden valmistamista. Akkuyun, Rooppurin ja Kursk 2:n voimaloiden luvat on saatu ja niiden laitteistoa on myös aloitettu valmistamaan. Vielä yhtenä tärkeänä saavutuksena on RITM-200-reaktorilaitteiden viimeistely uuden sukupolven jäänmurtajia varten.
Miksi pidät sitä tärkeänä?
— Kyseessä on meille merkittävä projekti, sillä se on ensimmäinen Atomenergomashin täysin itse valmistama laivareaktori. Aikaisemmin yhtiöömme kuuluva suunnitteluyritys OKBM Afrikantov vastasi vain reaktorien suunnittelusta ja toimittamisesta. Nyt valmistusprosessissa käytetään maailmassa täysin ainutlaatuisia teknisiä ratkaisuja ja instrumenttejä. Tällä hetkellä käydään neuvotteluja kahden uuden LK 60 -jäänmurtajan sekä kolmen Lider-tyypin jäänmurtajan rakentamisesta. Kukaan ei epäile, etteikö yhtiömme voisi valmistaa niiden vaatimaa laitteistoa. Kun aloitimme RITM-200:n työstämistä, ilmassa oli paljon epäilyksiä liittyen siihen, ettemme olleet ikinä valmistaneet kuljetuskäyttöisiä reaktoreita ja kyseessä on meille täyden uudenlainen tuotanto. Mutta selvisimme tilauksesta loistavasti ja määräajassa.
Miten yhteisyritys AAEM:n toiminta sujuu?
— Tilauskanta ydinvoimaloiden koneistotoimituksia varten Hanhikiven, Akkuyun, El Dabaa:n ja Paksin voimaloihin on kasvanut kahden viime vuoden aikana. Tänä päivänä yritys työstää pääsuuntauksensa mukaisesti suunnitteluasiakirjoja ja toimittaa laitteistoa. Se kehittyy jatkuvasti ja integroi koko ajan lisää uutta ammattitaitoa, erityisesti eri alojen insinöörejä. — Mitkä ovat ensi vuoden tavoitteet?
— Tehtävät ovat samat, kuin tänäkin vuonna: kasvattaa tilauskantaa ja tehdä voittoa mm. ulkomaisissa hankkeissa ja uusilla tuotealoilla, sekä korottaa yhtiön tehokkuutta ja kilpailukykyä. Seuraavaa vuotta koskien yksi avaintehtävistä on valmistautua ydinvoimalalaitteiston sarjatuotantoon. Lähivuosien aikana tulee valmistaa kolmesta neljään reaktorilaitoskokonaisuutta vuodessa. Samalla valmistuksessa on yhtäaikaisesti jopa 10 tämänlaista pakettia. Tämä on valtava kuorma, jollaista yhtiöillämme ei ollut edes Neuvostoliiton aikana. Luonnollisesti tämän mittakaavan tuotanto vaatii prosessiemme merkittävää uudistusta.